Author: weppimasteri

Torviwappu on taas täällä!

Torviwappu on taas täällä!

Teekkaritorvilla on ilo ja kunnia julistaa, että wappu 2022 kurkistelee oven takana. Wapun aika on suuri riemun juhla niin opiskelijoille kuin opiskelijanmielisille, ja Teekkaritorvet ovat olleet (ainakin omasta mielestään) ikoninen hyvän mielen poppoo viihdyttämässä wappukansaa. Teekkaritorvien wappu huipentuu lukuisten keikkojen jälkeen wappuspektaakkeliin rotuaarin lavalla, jonka teemana on tänä vuonna taikashow.

Wappu on ihmisen parasta aikaa ja pitkän odotuksen jälkeen valoa näkyy tunnelin päässä. Teekkaritorvet päräyttää torviwapun käyntiin perinteisellä toritanssikeikalla Rotuaarilla. Tapahtumassa pääsee kuulemaan Teekkaritorvien tanssimusiikin helmiä ja itse tanssahtelemaan kauppatorin keskellä tanssijalkoja vipattavan musiikin tahtiin. Tapahtuma järjestetään 23.4. klo 14–15 Rotuaarilla. Wapun aikana Teekkaritorvet voi bongata 30.4. ylioppilaskunnan wappukulkueesta, teekkarien fuksiuittojen yhteydestä sekä päivän päätteeksi klo 19:00  wappukeikalta Tuiran sydämestä Joku Paikallisesta Pubista. Wapun päivän ratoksi soitamme klo 9:00 samppanjamatineassa Linnansaaressa, jonka jälkeen alkaa torviwapun tärkein osio, wappuspektaakkeli rotuaarin lavalla klo 14:00.

Yhden tähden taikashow on ilmainen wappuspektaakkeli, johon on kerätty muun muassa orkesterin jäsenten omia sovituksia, päätä huimaavia taikatemppuja, huumorihuiskauksia sekä tärkeimpänä tykitysmusaa ja riehakasta wappumieltä. Taikashow järjestetään Oulun rotuaarin lavalla wapun päivänä 1.5. kun kello pärähtää 14:00. Tätä tilaisuutta et halua missata!

Valot Sammuu – Viimeinen Wappukonsertti*

Valot Sammuu – Viimeinen Wappukonsertti*

Tänä wappuna sammuu valot! On koittanut viimeisen* wappukonsertin aika. Lyödään yhdessä hanskat tiskiin, viedään soittimet kaniin ja julistetaan hätätila – edes timantit eivät ole ikuisia!

1.5. Valot sammuu! Viimeinen wappukonsertti, Rotuaari, klo 14

Ashematunnelin örinöiden ja wappuaamun silliksen jälkeen voi tuntua jopa helpottavalta, että ikuinen wappu on peruttu. Jos tämä ajatus kuitenkin aiheuttaa apokalyptista tuskaa, liikenteenseisauttava Cola-rekkakin jäi kokematta, etkä ole päässyt vieläkään jonottamaan ilmaista ämpäriä, voi viimeinen wappukonsertti tuoda elämään lohtua ja sambajunantäyteistä läheisyyttä. Kun Teekkaritorvet valtaa Oulun Väkimontun Rotuaarilla, sinulla on taas mahdollisuus nähdä aivan kaikki oululaiset yhdellä kertaa! Tarjoamme varmaa vastinetta rahoillesi. Joita siis emme halua.

Luvassa muun muassa Teekkaritorvien oma hevi-panssariajoneuvo, luokattoman huonoja vitsejä ja kohtalaisen hyvää puhallinmusiikkia! Kansainväliseen suosioon nousseen rap-artistin (mm. Where I’m from) päätöskonsertin innoittamana Teekkaritorvetkin on valmiina ympäristötalkoisiin omalla panoksellaan ja esiintyy puhtaasti luonnonvalossa. Tervetuloa juhlistamaan vuosikymmenen viimeistä wappua Teekkaritorvien tapaan!

 

Viimeistä konserttia edeltää tietysti myös pitkä ja katkeransuloinen jäähyväiskiertue täältä sinne eli torilta Tuiraan ja Linnansaaren kautta takaisin. Keikkojen VIP-liput on myyty loppuun jo ennen ennakkoäänestystä tiensä päähän tulleen torvistipuolueen taidemyyjäisissä, mutta tavallisen kansan maksuttomia paikkoja on jäljellä vielä näissä tilaisuuksissa:

27.4. Toritanssit, Oulun Kauppatori, klo 14
30.4. Wappukulkue ja Teekkareiden fuksiuitot, Oulun keskusta/Åströmin puisto, klo 12 alkaen
30.4. Teekkaritorvet @ JPP, Tuiran Joku Paikallinen Pubi, klo 19
1.5. Samppanjamatinea, Linnansaari, klo 9

 

* vuoden 2019 viimeinen wappukonsertti
** 2010-luvun viimeinen wappukonsertti
*** Teekkaritorvien viimeinen wappukonsertti alle viisikymppisinä

Syksyn merkittävin konsertti

Aamuun uuteen – Oulun yliopiston kuorojen ja orkestereiden yhteiskonsertti

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia, Oulun Teekkarikuoro TeeKu, Oulun yliopiston kamariorkesteri ja Teekkaritorvet juhlivat satavuotiasta Suomea järjestämällä historiansa ensimmäisen yhteiskonsertin Saalastinsalissa lauantaina 25.11.2017 klo 18. Tapahtuma on osa itsenäisyyden juhlavuoden Suomi 100 -ohjelmaa. Cassiopeia, TeeKu, kamariorkesteri ja Teekkaritorvet esittävät konsertissa suomalaista musiikkia itsenäisyyden ajalta kukin erikseen, erilaisissa yhdistelmäkokoonpanoissa ja yhteisessä, yli sadan laulajan ja soittajan suurkokoonpanossa.

Ennakkoliput ovat myynnissä Torvikaupassa sekä Oulun yliopistolla järjestettävissä lipunmyynneissä: 

Linnanmaan kampus, vihreät naulakot ke 15.11. klo 10-14
Linnanmaan kampus, vihreät naulakot to 16.11. klo 10-14
Kontinkankaan kampus, Medisiinan edusta ti 21.11. klo 11-13
Linnanmaan kampus, vihreät naulakot ke 22.11. klo 10-14
Linnanmaan kampus, vihreät naulakot to 23.11. klo 10-14

Tervetuloa!

© 2025 Teekkaritorvet

TeekkaritorvetUp ↑