Vappu on vuoden parasta aikaa

Teekkaritorvet on kuulunut tavalla tai toisella oululaiseen vappuun koko 50-vuotisen historiansa ajan. Koska Teekkaritorvet on aina ollut ytimeltään opiskelijaorkesteri, jakaantuu orkesterin vapunvietto muun opiskelijaväen tapaan usealle päivälle ennen vappua. Näkyvimpiä ja pitkäikäisimpiä vappuperinteitä lienevät kävelytahdin antaminen vappuaaton Teekkarikulkueelle sekä perinteinen vappupäivän konsertti Rotuaarin lavalla. Aamuvirkuimmat vapunjuhlijat ovat saattaneet törmätä orkesteriin Linnansaaren perinteisessä shampanjamatineassa vappuaamuna. Tietävätpä historiankirjat kertoa, että eräänä 2010-luvun vappuna orkesteri esiintyi nelipäiväiseksi venyneellä vappukiertueella yhteensä peräti seitsemän kertaa. Vappu onkin hauskuudestaan huolimatta orkesterille melkoinen voimainponnistus. 

Vaikka kappaleet ja soittajat ovat 50 vuoden aikana vaihtuneet, yksi asia yhdistää kaikkia Teekkaritorvien vappuja: roudaus. Erään Teekkaritorvien lentävän lauseen mukaan roudaus on iloinen asia, johon kaikki saavat osallistua. Yleinen konsensus koko orkesterin puolivuosisataisen historian aikana on ollut että vaivalla hankitulle varallisuudelle löytyy etenkin vapun aikaan hauskempaa ja kuplivampaa käyttöä kuin keikkajärjestelyiden helpottaminen esimerkiksi palkattua roudaria käyttämällä. Niinpä rummut, tuubat, nuotit ja nuottitelineet ovat aina siirtyneet paikasta toiseen talkoovoimin.

Erilaisia variaatioita soittimien siirtymiselle on vuosikymmenien varrelle sattunut lukuisia. Ehkä yksi mieleenpainuvimmista on kuitenkin eräs 2000-luvun alkuhämärän vappu. Orkesterille oli kyseiseksi vapuksi vuokrattu kuomuperäkärry roudausta helpottamaan. Jossain vaiheessa vappua havahduttiin siihen, että käytettävissä ei ole yhtään autoa (tai kuljettajaa), jonka avustuksella peräkärry olisi siirtynyt paikasta toiseen. Orkesteri ei tästä hätkähtänyt. Hevosvoimat vaihtuivat ihmisvoimiin, ja loppuvapun kärry kulki soittajien vetämänä keikkapaikasta toiseen pitkin Oulujoen suiston kävelysiltoja. Keikat hoidettiin sovitusti hilpeässä vappuhengessä. Sittemmin orkesteri on todennut, että tilanteen mahdollisesti toistuessa voidaan ehkä harkita peräkoukullisen taksin tilaamista, kunhan ensin tarjoillaan rahastonhoitajalle hieman (mieluiten punaista) shampanjaa.

Lisää vappuisia torvimuistoja on tarjolla elävän musiikin muodossa vuoden 2020 vappukonsertissa Rotuaarilla lauantaina 12.9. klo 14. Kotona nautittavaan painettuun versioon pääset käsiksi tilaamalla ikioman kappaleen torvihistoriaa. Hauskaa vappua kaikille ja tervetuloa konserttiin!

Olisipa pian taas torvileiri

Teekkaritorville huhtikuu on yleensä elämän parasta aikaa. Kevään uusi ohjelmisto alkaa olla hallussa, ja torvivuoden huipennus, wapun keikkamaraton on jo aivan nurkan takana. On aika kaivaa esille ne kuluneimmat lökäpöksyt ja kaikki omistamansa torvipaidat ja suunnata torvileirille! Paitsi tänä vuonna, jolloin pysymme kiltisti kotona. Onneksi on leirimuistoja, joilla lohduttautua.

Ensimmäinen virallisempi maininta orkesterin soittoleireistä löytyy vuoden 1973 marraskuulta, jolloin toimintakertomuksen mukaan on reippailtu Rokuan kansallismaisemissa. Rokua täyttää edelleen hyvin torvileirien sijaintikriteerit. Se on riittävän kaukana, ettei porukka karkaa kesken kaiken kaupunkiin, ja niin lähellä, että viikonlopun aikana ehditään paljon muutakin kuin matkustaa. Leivän tai muiden kriittisempien viljatuotteiden loppuessa kesken leiripaikan on hyvä sijaita kohtuullisella etäisyydellä elintarvikeliikkeistä. Omat vaatimuksensa leiripaikoille asettaa myös siellä majoittuvien torvipersoonien henkilökohtainen tilantarve ainakin soittohetkiä ajatellen. Majoituspaikkoja ei aina ole kovin tarkkaan laskettu, sillä osa ei kuitenkaan ehdi nukkumaan ainakaan omaan sänkyynsä asti. 

Muita hyväksi havaittuja kohteita ovat olleet muun muassa Pudasjärvi, Sanginjoki ja Pattijoki, joista voikin päätellä myös vesistön läheisyyden olevan suotavaa. Onhan se nyt mukavaa, jos leirisaunasta voi ihastella auringonlaskua meren yllä. Saunomista myös jaksaa paljon pitempään, vaikka kuusikin tuntia, jos välillä voi kirmata jäälle tai hyiseen veteen vilvoittelemaan! Lisäksi avoimempi maasto vesistön rannalla auttaa paikallistamaan saunasta liian kauas eksyneet kirmailijat.

Ensimmäinen leiri-ilta voi olla tuoreelle torvelle hämmentävä kokemus. Leiripaikan hakematta jääneet avaimet, hallituksen loputtomat terveiset seinäkylteissä, mystisten torvilajien kärkisijojen spekulointi, naapurin lampaille hellästi jutteleva ja sen jälkeen rumpukoteloon pakkautuva soittokaveri, keittiöön avattu parturipiste ja öiset Sibelius-sessiot teknobileiden päälle tarjoavat suorastaan ylitsepursuavia aistielämyksiä. Tervehenkisempi huonekaveri on ehtinyt jo aamulenkille, kun tulokas vasta varovasti availee silmiään. Mutta hetken päästä, komeasti kaikuvan trumpetin soittaessa herätysserenadia ja snickerspuuron tuoksun herätellessä ruokahalua alkaa kuitenkin tuntua siltä, että on juuri oikeassa paikassa! 

Kun nyt tuli aamupala mainittua, on sopiva hetki esittää suuret kiitokset kaikille näinä viitenä vuosikymmenenä toimineille keittiövastaaville! Syöminenhän on mitä olennaisin osa kaikkea leiritoimintaa. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta torvet ovat leireillä laittaneet itse ruokansa. Vuosien varrella on kokeiltu monenlaista ruokalistaa. Pisimpään taisivat pitää pintansa lauantain chili con carne ja sunnuntain makkarakeitto. Ruoka on aiheuttanut myös suuria kriisejä, kun joku on syönyt henkilökohtaisiksi eväiksi varatut nakit tai juustonaksut, ja leipää on suuren menekin takia jouduttu säännöstelemään. Ja ne tiskit. Ei edes mennä siihen.

Torvileirien olemassaolon ytimenä ja suurehkon leiribudjetin perusteena on soittajien ryhmäytyminen ja tietysti soittaminen. Keväällä tähtäimessä on jo mainittu wappu, syysleirillä voidaan harjoitella esimerkiksi Puhallus- festivaalia tai mahdollista vuosijuhlakonserttia silmällä pitäen. Yhteen viikonloppuun mahtuu viitisentoista tuntia soittoa, ja mahdolliset yöjamit päälle. Ei ihmekään, että kapellimestari ja varakaput saattavat sunnuntai-iltapäivänä vaikuttaa hieman nuutuneilta kannustettuaan torvilaumaa itsensä ylittämiseen niin koko porukalla kuin sektioreeneissä. Tavallisia viikkoharjoituksia pitempi soittoaika aikansaa useimmiten huomattavaa kehitystä sekä yksittäisen soittajan että koko orkesterin kannalta. Moni soittaja saattaa myös leirin tuoksinassa rohkaistua kokeilemaan uusia soittimia tai kaputikun painopistettä.

Leirin hämmentävin osa koittaa kotiinpaluun jälkeen. Suunnatonta, yllättävän torvivajeen aiheuttamaa tyhjyyttä saattaa paikata leirikuvien ja -videoiden katselu tai uusien parhaiden torviystävien varovainen houkuttelu pizzalle. Olisipa pian taas torvileiri.

Jammaillen juhlavuoteen

Teekkaritorvien juhlavuoden keikka-avauksena perjantaina 17.1. toimi Konst o. Delin Art goes Afterwork. Tunnelma oli tiivis, sillä yleisöä oli aulan täydeltä, ja soittajiakin saapui kevään ensimmäiselle keikalle lähes kolmekymmentä. Ensimmäinen afterwork- keikka soitettiin vuonna 2017. Siitä on tullut orkesterille tärkeä alkuvuoden perinne.

Konst o. Delin keikan aloitti legendaarinen Just a Gigolo, joka on torviperimätiedon mukaan tullut orkesterin ohjelmistoon yhdeksänkymmentäluvun alussa. Kappale on pelastanut monet pienellä kokoonpanolla soitetut keikat esimerkiksi yliopiston publiikeissa. Biisiklassikko on viettänyt keikkataukoa muutaman vuoden ajan, mutta hyvän viinin tavoin ikääntyneenä se on edelleen käyttökelpoista ohjelmistoa. Just a Gigololla on soittajien keskuudessa harvinaisen hyvävireinen maine. Siinä on myös hyvin solistiystävällinen kertaus. Orkesterin ollessa sopivassa mielentilassa siihen saattaa syntyä niin kutsuttu soolojuna, jolloin soolopätkä voi kestää huomattavasti pidempään kuin varsinainen kappale. (toim. huom. tätä ei pidä sekoittaa sambajunaan, joka ansainnee oman artikkelinsa myöhemmin.)

Sovitettu teekkaritorviorkesterille

Keikalla kuultiin myös ensi-esitys Lizzon Juice- kappaleesta, joka on orkesterin omaa sovitustuotantoa. Omat orkestraatiot ovat jo pitkään olleet tärkeä osa Teekkaritorvien ohjelmistoa. Niissä pystytään huomioimaan orkesterin erityispiirteet, kuten eri sektioiden soittajamäärät ja mahdolliset solistit. Niihin voi myös ujuttaa soittajia ja usein yleisöäkin viihdyttäviä, torviporukan omia musiikillisia vitsejä. Kappalevalinnat ovat tietysti sovittajille mieluisia ja usein sellaisia, joita harvemmin kuulee puhallinorkesterin soittamina. Rikastumaan ei sovittamalla pääse, mutta orkesterin sisäistä mainetta ja kunniaa on luvassa sitäkin enemmän. Konkreettisempana kannustimena Teekkaritorvet palkitsevat sovittajan esimerkiksi pullolla tämän haluamaa laatujuomaa tähdillä tai ilman, josta voi ammentaa tulevia inspiraatioita. Oma sovitustuotanto on parhaimmillaan sovittajan ja orkesterin symbioosi, josta molemmat osapuolet saavat palkitsevaa lisämaustetta orkesteritoimintaan.

Tavallisena toimintavuotena Teekkaritorville myös ostetaan 5-10 uutta kappaletta lähinnä kansainvälisistä musiikkikaupoista. Mahdolliset projektit ja suuret konsertit saattavat vaatia parinkymmenen kappaleen hankintaa, joka pyritään kustannuksia ja harjoitteluaikataulua ajatellen hajauttamaan parin vuoden aikajänteelle. Hankintojen suhteen Teekkaritorvet on varsin demokraattinen porukka. Orkesterin ohjelmistotyöryhmä on kaikille avoin ja kaikki saavat ehdottaa uusia kappaleita. Soittajien toiveiden lisäksi keikkaohjelmiston tarpeet määrittävät hankintoja. Lopullisen päätöksen tekevät hallitus ja etenkin kirstunvartija-kerberos, joille kapellimestareiden ja muiden kiinnostuneiden on osattava perustella biisitoiveensa. Keikalle-sivulta löytyy esimerkkejä Teekkaritorvien nykyohjelmistosta ja media-arkistossa on tarjolla muutama näytekappale, joilla voi paikata mahdollista torvikeikkavajetta. Käykäähän tutustumassa!