Soittajaksi
Tervetuloa Teekkaritorviin!
Uusia soittajia otetaan mukaan läpi vuoden
Jos olet esimerkiksi vasta kaupunkiin saapunut opiskelija tai muuten vanhoista musiikkipiireistäsi orvoksi jäänyt, Teekkaritorvet voi olla sinun bändisi! Liittyäksesi Torviin sinun ei tarvitse olla teekkari. Ensisijaisesti uusiksi jäseniksi hyväksytään nykyisiä (ja entisiä) korkeakouluopiskelijoita. Soittokokeita emme järjestä, mutta nuotinlukutaito on välttämätön edellytys orkesteritoimintaan osallistumiselle. Aivan aloittelevalle soittajalle ohjelmistomme on melko vaativa. Muutaman vuoden tauko soittoharrastuksessa ei kuitenkaan ole este, tule rohkeasti kokeilemaan!
Harjoitukset pidetään torstaisin kello 17.45-20 Välivainiolla Tilaa Kulttuurille ry:n Tukikohdassa, osoitteessa Sorvarintie 5 (kartta).
Mikä ihmeen Teekkaritorvet?
Teekkaritorvet on perinteikäs oululainen puhallinorkesteri ja Oulun yliopiston ylioppilaskunnan alaisuudessa toimiva harrastejärjestö. Orkesterin perustivat oululaiset teekkarit vuonna 1970. Lähes alusta alkaen mukana on ollut puhaltajia ja rumpaleita kaikilta tieteen- ja taiteenaloilta. Aktiivisoittajia löytyy reilut kolmekymmentä, aina fukseista jo valmistuneisiin ja tohtoreihin.
Teekkaritorvet harjoittelee pientä kesälomaa lukuun ottamatta kerran viikossa torstaisin klo 17.45-20. Harjoitusleireillä käymme kaksi kertaa vuodessa. Parin vuoden välein teemme konserttimatkoja ulkomaille asti. Viime vuosien valloituksiin kuuluvat Kreikan Rodos (2012), Turkin Alanya (2014) ja Espanjan Torremolinos (2016), Tšekki (2018), Saksa (2022) ja Alankomaat (2024). Toukokuussa 2019 Teekkaritorvien iskujoukko matkasi Ruotsin Linköpingiin nautiskelemaan SOF- Studentorkesterfestivalen- tapahtuman kansainvälisestä opiskelijaorkesteritunnelmasta. Kokoonpanomme osallistuu myös joka toinen vuosi järjestettävään Puhallus-tapahtumaan, joka kokoaa Suomen akateemiset puhallinorkesterit yhteen. Edellinen Puhallus -festivaali järjestettiin Tampereella 2023 ja seuraava on suunnitteilla Ouluun syksyllä 2025.
Torvivuoden toistuva kohokohta on tietenkin vappu. Meitä pääsee näkemään ja etenkin kuulemaan lukuisissa ympäri Oulua järjestettävissä opiskelijatapahtumissa. Vappuaattona olemme mukana niin OYY:n kulkueessa kuin myös fuksiuitoissa kannustamassa fuksipalleroita sukeltamaan hyiseen veteen. Juhlat huipentuvat vappupäivän konserttiin Rotuaarilla.
Keikkaa pukkaa – meillä on parhaat biisit ja mahtava yhteishenki!
Julkisten konserttien lisäksi Torvien keikkakalenteriin mahtuu vuosittain 30-50 tilauskeikkaa, mm. opiskelijabileitä, vuosijuhlia, yksityistilaisuuksia, yhdistysten ja yritysten tilaisuuksia sekä häitä. Viihdeorkesterimme ohjelmisto on varsin monipuolinen. Keikkameininkiin pääset tutustumaan paitsi livenä, myös Torvien FB-sivuilta, Instagramista, YouTube-kanavalta, tai TikTokista löytyvien taltiointien kautta.
Orkesterimme tarjoaa mahdollisuuden päästellä ylimääräisiä arkihöyryjä rentouttavassa torviseurassa muutenkin kuin soittamalla. Voimme sanoa olevamme yhtä suurta torviperhettä. Suositut after-reenit eräässä Kauppurienkadun ravintolassa ovat tuottaneet hyvää mieltä monille. Yhdistyksemme tarjoaa myös vertaistukea pilkkikilpailuihin, tikanheittoon, karaokeen ja lentopalloon. Tanssitapaturmiin ja muihin urheiluvammoihin varaudumme omalla ensihoitohenkilökunnalla. Teekkaritorvissa voit opintojen ohessa profiloitua järjestöjyräksi, muutosjohtajaksi, keikkamyyjäksi, ravintolakriitikoksi, SOME-sisällöntuottajaksi, talousasiantuntijaksi ja kriittiseksi musiikinkuuntelijaksi. Orkesterimme musiikkimaku on absoluuttisen oikea.
“Harvassa paikassa kokoontuu yhtä sekalainen joukko erityyppisiä ihmisiä saman asian tähden – tämä on minun henkireikäni.”
Lisätietoja voit kysyä kapellimestarilta ja yhdistyksen puheenjohtajalta. Tervetuloa mukaan!
Kapellimestari Iines Tikka
kapellimestari(at)teekkaritorvet.com
Puheenjohtaja Riikka Jämsén
puheenjohtaja(at)teekkaritorvet.com